Royal Pyöräily 23.7.2022

2.3.2022

Lahti Events Oy järjestää UCI Gran Fondo World Series -maantiepyöräilysarjan osakilpailun, jonka yhteydessä ajetaan myös Royal Pyöräily.

Lahti Events Oy järjestää heinäkuussa kansainvälisen pyöräilyn kattojärjestön UCI:n (The Union Cycliste Internationale) alaisen maantiepyöräilykilpailun Tour Lakelandin. Kaksipäiväinen kilpailu siirrettiin koronapandemian vuoksi järjestettäväksi viime vuodelta. Kilpailukeskuksena toimii Lahden Sibeliustalo ja tapahtumaan odotetaan noin 1000 pyöräilijää ympäri maailman.

”Kilpailuun osallistuvista pyöräilijöistä suurin osa on Masters- eli ikäsarjojen tosissaan kilpailevia pyöräilijöitä, mutta haluamme panostaa myös pyöräilyn harrastajiin, joille tärkeintä on itsensä haastaminen sekä yhdessä ajaminen. Yhteistyössä lahtelaisen pyöräilyseuran Royal Cycling Teamin kanssa järjestämme kilpasarjojen lisäksi kuntoajosarjan, Royal ajon, johon voi osallistua myös ilman lisenssiä. Pyöräilyn harrastajamäärät ovat olleet hyvässä kasvussa ja toivommekin, että Tour Lakeland -tapahtumasta muodostuu kaikkia pyöräilyn harrastajia kiinnostava, korkeatasoinen pyöräilyn massatapahtuma”, projektipäällikkö Minna Kauppi Lahti Eventsiltä kertoo.

Perjantaina 22.7. pyöräillään henkilökohtainen 30 kilometriä pitkä aika-ajo Sibeliustalolta Vesijärven rantateitä Pyhäniemen risteykseen ja takaisin. Lauantaina 23.7. pyöräillään ryhmälähtönä 150km ja 100km pitkät maantieajot Sibeliustalolta, Vääksyyn, Pulkkilanharjulle, Sysmään ja Kalkkisten kautta takaisin Sibeliustalolle.  Kuntoajosarja Royal ajo kulkee samoja reittejä kuin kilpasarjojen lyhyempi reitti. Kaikissa sarjoissa pyöräilijät pääsevät nauttimaan niin kauniista maisemista kuin Kopsuontien mäkisistä ja vaihtelevista haasteista.

Lahden seudun järvi- ja peltomaisemat tarjoavat upeat puitteet pyöräilyyn. Tour Lakeland haluaa esitellä Suomen kaunista luontoa ja idyllistä päijäthämäläistä maaseutua ja vaikka kyseessä on kilpailu, näemme tapahtumassa vahvasti myös matkailunedistämisen näkökulman. Uskomme, että Tour Lakeland voi tuoda Lahden seudulle paitsi runsaasti tuloja myös upeaa, kansainvälistä näkyvyyttä”, Minna Kauppi hehkuttaa.

Kilpailuun ilmoittautuminen on alkanut maanantaina 28.2.2022. 

https://tourlakeland.fi/ilmoittautumislomake/